sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Grave Siesta, Slug Lord. Torvi, Lahti. 11.02.

Osastossamme iltoja joihin lähdettiin käytännössä hetken mielijohteella.

Oli jonkin näkönen käsitys siitä kyllä millaista settiä Slug Lord, mutta Grave Siestasta ei ollut mitään käryä.

Molemmat bändit tarjosivat illan aikana tuhdin annoksen hyvinkin savuisaa ja utuisaa tuuttausta.
Ei vain väsymyksen takia saannut tästä illasta kunnolla mitään irti. Vaikka soitto vedettiin hyvin ja hommat toimi muutenkin, niin ei tästä jäännyt mitenkään erityisen paljon jälkipolville kerrottavaa.

Mikkey Dee MP-messut, Helsinki 06.02.

Päivä keikkojen välissä.
Kaveri huomatti pari päivää aikaisemmin, että Mikkey Dee olisi tulossa MP-messuille esittelemään moottoripyöräänsä. Oliko sanomatta selvää, että mennään paikalle? Oli.

Kaverini oli jo ajoissa paikalle joten menin itse sinne hitusen myöhemmin. En ole aikaisemmilla käynneillä nähnyt niin paljon väkeä mitä siellä nyt oli pyörimässä. Huhhuh.

Löysin kaverini joka oli päivystämässä Victoryn pisteellä ja siinähän alkoi kuhisemaan Motörhead-faneja pikkuhiljaan. Oikeassa paikassa oltiin siis.

Mikkey saapui paikalle ja sitten alkoi törkeä kaaos. Hommassa oli pieniä organisointiongelmia, mutta hommat rupes hoitumaan ja lähestulkoon kaikki halukkaat saivat nimmarin.

Seuraamme päätyi eräs Lahtelainen Motörheadbanger joka tunsi Mikkey promootiovastaavan joka järjesti meille nimmarisession jälkeen yhteiskuvan Mikkeyn kanssa.
Lähtiessäni utelin ovatko he juhlimassa ja kertoivat mahdollisen sijaintinsa.

Kirkkonummelta Helsinkiin saapuessamme Mikko huhuili takapenkiltä, että pitäisikö käydä katsastamssa mesta josko Mikkey olisi vielä mestoilla.
Herra oli juuri tekemässä lähtöä joten aiheuttamatta suurempaa hidastetta pyydettiin pikainen yhteiskuva vielä.
Olen harvinaisen tyytyväinen, että tuosta viikonlopusta jäi muistoksi yhteiskuva Mikkey Deen ja Mikko Kotamäen kanssa. Hieno muisto.













Swallow The Sun (acoustic). XO-Ristinolla, Kirkkonummi 06.02.

Tässä välissä kuuluisi olla kirjoitus lauantaipäivän aktiviteetistä, mutta se meni väärän kohtaan joten se tämän jälkeen.

Poimin janoaan sammuttavat muusikot Majavasta ja lähdettiin kohti Kirkkonummea. En muista olenko ikinä aikaisemmin siellä käynnyt ja ei ollut Mikkokaan kuulemma.

Suunnistettin räntäpaskasateessa paikalle ja löydettiin kerralla perille.
Katsasteltiin siinä paikka ja jätkät teki soundcheckin. Sitten käytiin seinäntakana pitsalla ja palattiin rikospaikalle.

Odotukset oli totta puhuen: 7 varsinaista katsojaa ja satunnainen määrä paikallisia juoppoja.
Tupahan oli loppujenlopuksi lähes täysi ja tunnelma oli todella hyvä ja lämmin.

Keikan loputtua suuntasimme takaisin lähtöpisteeseen eli Majavaan.
Siellä menikin loppuilta sitten mukavasti höpötellen ja ihmetellen kunnes oli aika lähteä kotiin.

Aivan käsittämätön viikonloppu.








Swallow The Sun (acoustic). PRKL-club, Helsinki 05.02.

Tälläkin kertaa Swallow The Sunia, mutta nyt akustisesti!

Tähtäsin Mikon kämpille illaksi ja jauhettiin siinä porukalla paskaa tovi ja todettiin, että PRKL kutsuu.
Soundcheck ja sitä perinteistä: odottelua. Odottelun ohessa huomasin, että Barren Earthin Jón oli tulsosa keikalle. Pienesti hämmentyneenä otin mieheen yhteyttä ja näinhän se oli. BE:llä oli treeniviikonloppu ja lauantaina olivat menossa katsomaan Wigwamia porukalla.

Älyttömän mukava yllätys nähdä tuotakin herraa näin yllättäen.

Soitto alkoi ajallaan ja porukkaa oli tullut paikalle varsin mukavasti. Ei nyt loppuunmyyty, mutta tarpeeksi. Tunnelma oli hyvä ja soiton alettua ei sitä kerennyt huomaamaankaan kunnolla, kun lavalta ilmoitettiin "Kiitos. Tämä oli tässä."

Baarissa kökötettiin sitten viimeiseen asti ja siirryttiin eri osoitteisiin odottamaan huomista.










Swallow The Sun, Lik. Nosturi, Helsinki 23.01.

Swallow The Sunin tammikuisen Suomirundin vika keikka.

Pikkuhiljaan kun heräiltiin tähän päivään ruvettiin siitä piakkoin sitten siirtymään Nosturin suuntaan.

Mainitsemattomasta syystä rumpali Juuso joutui käymään aamupäivästä Jyväskylässä, mutta suunnitelman mukaan hänen piti keretä ihan ajoissa paikalle.
Todellisuus pistikin vastaan, kun Juuson auto levähti matkalla. "Mitäs v*ttua nytten..."
Hirveetä säätöä ja vääntöä. Juuso saakin jostain auton lainaan, mutta siinä kestää tovi. Katotaan kelloa ja todetaan: tiukalle menee.

Eipä siinä. Hommat jatkuu muuten normaalisti paitsi, että meillä oli early loadout koska meidän keikan jälkeen nosturin valtaa salibandyn sm-kisojen jatkobileet ja bruce springsteen-coverbändi. Nyt mitä v*ttua oikeesti!? Haha joopajoo.

Jaani hoito soundcheckin Juuson puolesta ja Likin rumpali lupas kattoo kamat kuntoon ennen keikkaa.

Hanging Garden soitti ekana ja no...sama linja jatkuu.

Lik.
Jumalauta, ku nää jätkät myllyttää kovaa! Sata lasiin ja menoks!
Kävin siinä kuvailemassa menoa ja lavan taustally pyöriessä rumpali sitten huitoi mulle jotain siinä.
Juuson personalcase jossa oli hänen padi ja muuta tarviketta oli tippunut ja levinnyt. JESH!
Nopeesti kamat siitä melkein kasaan ja bäkkärille naureskelemaan epäonnen jatkumista.

Juuso tulee paikalle, kun kello näyttää 19:51. Soitto oli tarkoitus alkaa vissiin 20:00.
Jätkä bäkkärille. Kamat niskasta, housujen vaihto. Personalcase järjestykseen ja soittamaan.
Pakko nostaa herralle hattua miten hyvin hoiti homman.

Olikohan kolmannen biisin kohdalla, kun Juuson case tippui uusiks. Mikä hitto tänään tässä mättää? Hä?
Eihän siinä. Anden kanssa laitetaan kasaan ja homma jatkuu. Parempi alusta vaan alle.

Keikka sujui tämän jälkeen loppuun aivan moitteetta ja voi terve ja moi! Että mä tykkään tästä bändistä. Musiikki on synkkää kuin terva, mutta silti fiilikseni on iha jumalattoman hyvät!

Keikan jälkeen siirryttiinkin sitten sinne perinteiseen. Majavaan!




















Swallow The Sun, Lik. Finlandia-Klubi, Lahti 22.01.16

Kotikaupunki keikka ja silti kierrän Helsingin kautta. Makes sense.
Kävinpä siis hakemassa Mikon, Juhan, Anden ja Jaanin Helsingistä.

Lahteen päästessä olimme taktisesti juuri roudauksen loputtua paikalla.
Mikko käytännössä suoraan lavalle tekemään soundcheckiä ja siinä sitten sitä perinteistä: odottelua ja ihmettelyä.
Kävinpä tässä välissä kotonakin pyörähtämässä. Outo tunne käydä kesken keikkaillan himassa.

Lik.
Ruotsin pojat tällä bändillä ensimäistä kertaa ulkomailla. Oli myös heidän toka keikka ikinä.
Jumalauta kun lähti raivokasta settiä vaikka yleisöä oli saapunut harmillisesti kourallinen paikalle.
Ne jotka näki, niin sai kyllä kuonoon! Huhhuh!

Hanging Garden.
Levyltä tuo bändi saattaisi ehkä toimia. Iso ehkä. Livenä siitä vain puuttu jotain.

Swallow The Sun.
Vaikka sali on rapiat yli puolillaan, niin kyllä Jyväskylän herrat näyttää mistä tuulee. Pohjoisesta nimittäin. Sellasen kylmän ilman herrat tuonne loi, että oksat pois.
Vaikka ei paljoa hymyilyttänyt, niin eihän siinä voinnut olla hymyilemättä. Ihan käsittämätön lavakarisma.

Keikan jälkeen teimmekin piakkoisen siirtymisen Kiiskien asuntoon jatkoille jotka jatkuivat myöhään. Hitto ku oli hauska yö!