torstai 31. maaliskuuta 2016

Swallow The Sun 26.03.16 Virgin Oil, Helsinki

Melankolista doomia ja sinkoilumetallia? Nyt on taas jollain välähtänyt kun laittoivat Medeian STS:n lämppäriks.

Edellisenä iltana oltiin Hämeenlinnassa ja suistoklubi oli melkoisen täysi. Nyt siirryttiin Virgin Oiliin ja helvetti jätkät veti taas tuvan melkoisen täyteen. Pienestä paikasta isoon ja sama vaikutus silti. Hyvin hoidettu!

Keikka oli jälleen alusta loppuun asti jotain käsittämättömän hienoa ja ainutlaatuista. Todella vaikea sanoin kuvailla sitä tunnelmaa, kun lavalta tuutataan synkkyyttä ja inhoa ja silti itseä hymyilyttää.

Swallow The Sun 25.03.16 Suisto, Hämeenlinna

Swallow The Sun Hämeenlinnan suistossa? Pakko lähteä katsomaan.

Suistoklubi kun ei ole kooltaan mitenkään järin iso keikkapaikka, niin mielenkiinto heräsi heti kun tästä keikasta kuuli.
Lähdettiin Juuson ja Antin kanssa mestoille ja olihan sinne saapunut muutaman muukin ihmoinen.

Tiivis tila ja tiivis tunnelma. STS näytti jälleen kerran, että mistä suunnasta tuulee. Pohjoisestahan se tuuli tulee kylmästi ja synkästi. Harvemmin sitä näin voi sanoa, mutta koko keikan ajan oli tietyllä tapaa todella ahdistava tunne ja helvetti soikoon, että se oli hyvä tunne. Hämmentävää?

Omituinen mutta ihan tajuttoman hieno ilta vaikka sanallisesti en pahemmin juuri keksi mitään tähän nytten.

Swallow The Sun (akustinen) 18.03.16 Pikku PRKL, Kotka

Swallow The Sun. Akustinen Trio. Kotka. Nyt on jännä.

Hain jätkät ja lähdettiin ajelemaan Kotkaan. Keikkapaikka löytyi nopeasti ja uusi pikku PRKL:hän näytti varsin hyvältä. Oletin jostain syystä edeltäjänsä tapaista isompaa keikkapaikkaa, mutta tämä olikin pari kerroksinen pikkukuppila. Varsin miellyttävä.

Rappusten yläpäässä komeili erittäin hieno Lemmy-maalaus joten siitä todellakin isot lisäpisteet!

Keikalle saapui yllättävänkin paljon väkeä ja jälleen kerran soitto oli pientä mokailua lukuunottamatta erittäin hyvin läpi vedetty ja näytti se muillekkin maistuvan.

Tämä on varsin miellyttävää "välipuuhailua" näiten niinsanottujen normikeikkojen välissä.

Sekavan Musan Jamit 16.0316 Torvi

Illan teema. Jere aka Mr.Mule&J.Kill aloittaa illan yksinään soolokitaradroneambient-soitannollaan.Harhakuvia tai osittaiskokoonpano tulee lavalle pikkuhiljaa ja soitto/jammailu jatkuu katkeamatta.
Harhakuvia vaihtuu FRY:hyn ja soitto ei katkea. Mielenkiintoinen konsepti.

Tulin paikalle ajoissa ja näin koko Jeren soolon.
Jere on siitä jännä mies, että kerkeää tekemään miljoona asiaa ja julkaisemaan omia soittojaankin jatkuvalla syötöllä.

Seurailen hänen soolotyöskentelyä siinä missä hänen bändejään ja muutakin taitelua ja tämä soolokeikan näkeminen oli kyllä mielenkiintoinen kokemus.
Soitto rakentui mielenkiintoisesti ja välillä tuli niin mehukkaita kohtia, että ei mitään järkeä!
Kaikkeen se pystyy.

Sitten lavalle alkoi valua väkeä yksitellen ja Harhakuvia jammaili siinä sitten hajanaisella kokoonpanolla.
Vetivät ihan hyvin siinä, mutta omaan makuun homma rakoili välillä liikaa ja sitten olikin jo pikkuhiljaa minulla aika poistuuntua paikalta.

Fry ja jatkojamit jäi näkemättä, mutta tämä kelpasi vallanmainiosti.

Rytmihäiriö 26.02.16 Vernissa, Vantaa

Surmacrew liikkeellä pitkästä aikaan ja pitkään aikaan.
Toki olen erittäin iloinen, että Rytmihäiriöllä on keikka mutta olin kuitenkin harmeissani, kun tuo keikka on myös viimeinen toviin, kun bändi keskittyy levyn tekemiseen.

Hommathan meni muuten nätisti paitsi pienestä infokatkosta ja päällekkäisestä viestinnästä johtuen unohtui hakea solisti mukaan, kun lähdettiin keikkapaikalle (sori Une viel jos luet tätä!).

Eipä siinä. Kamat lavalle ja kasaan.
Ville teki jälleen hienon tempun. Oli Ainon kanssa aasiassa lomalla ja lensi Suomeen Rytmihäiriön keikalle ja siitä seuraavana päivänä takaisin Kiinaan Moonsorrow:n kanssa.
Kuka lentää aasiasta Suomeen Rytmihäiriön keikalle? Ville. Jo toista kertaa!

Lämmittelybändejä oli parikin kappaleta.
Rearmed, Ikivirhe ja Freedomination. Ikivirhe toimi näistä itselleni eniten, mutta ei sekään mitenkään erityisemmin. Rearmed oli tarjonnaltaan hyvin sekavaa minun korviin ja Freedominationin speed/power thrash heavy ei oikein iskenyt itselleni.

Rytmihäiriö otti lavan haltuun ja sen kyllä huomaa (get it?).
Vaikka keikkataukoakin oli jo jonkin verran pohjalla, niin ei sitä niin selvästi huomannutkaan.
Jätkät kyllä hoitaa tonttinsa aina yhtä ammatimaisesti.

Loistava ilta kaikinpuolin!

Bryn Jones 19.02.16 Iloinen Kulkija, Lahti

Näin Brynin ensimäisen kerran vissiin pari vuotta sitten Juuson kanssa Iloisessa Kulkijassa.
Mentiin summamutikalla johonkin baariin jossa emme normaalisti asioi ja siellähän oli livemusaa tarjolla. Jäätiin ja tykättiin.

Törmäsin tässä tovi sitten Brynin keikka mainokseen ja mietin, että tuonnehan voisi mennä.
Välillä varsin mukavaa vaihtelua käydä tälläisillä akustisilla, blueshatavilla keikoilla joissa voit vain istua/seisoskella. Olla ja nauttia vain. Erittäin mukavaa.

Tunnistin Brynin tarjonnasta useammankin coverin ja parit Los Bastardos Finlandesesinkin kappaleen. Nimiä en vain saa päähäni sitten millään enään haha!

Tupa oli jopa yllättävän täysi, mutta samaan aikaan oli vissiin salppurinkisat ja onhan Iloinen Kulkija urheilubaarin tapainen ja urheilukeskuksen lähin kuppila joten sekalaista sakkia yleisössä.

Suosittelen vahvasti, että kannattaa mennä katsomaan jos Bryn on jossain lähikuppilassasi soittelemassa!