R.I.P. Ian Fraser "Lemmy" Kilmister.

24.12.1945 - 29.12.2015.

Tätä päivää olen pelännyt ja toivonut, että sitä ei tulisi vaikka onkin väistämätön.

Puolitoista kuukautta sitten menetimme toisen Motörhead-jäsenen Phil "The Animal" Taylorin.

Tänään menetimme itse maestron Ian Fraser "Lemmy" Kilmisterin.

Lemmy oli aina suurin legenda ja suurin sankarini. Löysin Motörheadin joskus 13 vuotta sitten ja innostuin ensikuulemalta täysillä hommasta ja rupesin perehtymään lisää asiaan.

Rock 'N' Roll had me.

Lemmyn jumalkuva vahvistui vuosien varrella ja kiinnyin hahmoon aina vaan enemmän.

Lemmy on myöskin yksi iso syy siihen minkä takia teen tätä työtä ja miksi kirjoitan tätä blogia.

Ostin taannoin Motörhead "White Line Fever"-kirjan ja lukiessani sitä hämmästyin faktasta, että Lemmy toimi nuorena roudarina Jimi Hendrixille ja miettii mihin hän siitä pääsi.

Tämä sai minut miettimään, että vaikken osaakkaan soittaa, niin miksi en sitten tekisi niitä muita töitä musiikkipiireissä?

Lemmyn asenne elmään oli muutenkin silkkaa Rock 'N' Rollia. Jossei oltu studiossa tekemässä uutta levyä, niin oltiin kiertueella.

Yksi mies sai kenkää toisesta bändistä ja päätti haistattaa pitkät kaikille. Pölli tulevalle bändille nimen viimeisestä biisistä jonka kirjoitti edelliselle bändilleen. Hawkwind - Motorhead.

Tässä kohtaa ei ollut enään takaisinkääntymistä.

Lemmyn elämänsaavutukset musiikin parissa ei ole eikä ikinä tule olemaan missään nimessä, millään muotoa olemattomia.

Lukemattomat bändit ovat saanneet alkunsa Motörheadin takia ja Motörheadin takia meillä on nykypäivänä metallimusiikki sellaisessa muodossa, kuin se on.

Motörheadin musiikki ja Lemmyn sanat ovat vuosien varrella ollut itselleni läheisiä ja auttaneet monissa henkilökohtaisissa tiukoissa paikoissa eteenpäin. Tulen kantamaan loppuelämäni ajan sydämessäni kiitosta tälle miehelle.

Omistan tämän päivän Lemmyn elämäntyön läpikuuntelulle ja dokumenttien katsomiselle Jack&Coke kädessä, kuten maestro itse tapasi juoda.

Swallow The Sun - Jyväskylä, Lutakko. 26.12.2015

Lähdettiinpä jätkien kanssa Jyväskylään. Siellä oli jostain syystä aivan perkelen kylmä, mutta sehän sopi täydellisesti iltaan.

Illan teema oli Swallow The Sun ja "Songs From The North"-painoitteinen erikoiskeikka.

STS tarjosi loppuunmyydylle, aivan täyteen tungetulle Lutakolle liki kaksi tuntisen setin jossa tarjottiin uudelta/uusilta levyiltä varsin kattava valikoima kappaileta ja niin sanottu "normaali"-osiokin setistä sisälsi helmiä sekä vierailun tehneen Kai Hahdon kappaleessa New Moon.

Lutakko on tullut vuosien varrella tutuksi keikkapaikaksi, mutta en ole koskaan nähnyt sitä noin täyteen tungettuna. Normaalisti baarialue on rajattu, mutta tällä kertaa siitä oli otettu väliaita pois jotta oli saatu lisätilaa.

Olin ennen tätä keikkaa nyt intoillut kohtalaisen paljon Swallow The Sunia kokonaisuudessaan ja aijumalauta, että tää keikka osu makuhermoon!

Silkkaa tuskallista nautintoa introsta outroon.

Tässä on nyt sellainen reissu, että ei löydy sanoja. Aivan saatanan kova keikka ja mahtava ilta, mutta ei vaan sanat riitä kertomaan.

Barren Earth & Turisas tour. Seinäjoki, Rytmikorjaamo 19.12.2015

Rundin vika veto. Elämäni ensimmäinen kerta verkatehtaalla.

Tunnetila on ristiriitainen. Toisaalta olo on helpottuva, kun rundin stressi helpottaa tämän päädyttyä. Toisaalta en todellakaan olisi halunnut tämän loppuvan vielä.

Ennakkolippujen tilanne vaikutti huolestuttavalta, mutta Seinäjoki näytti kyntensä ja porukkaa valui kaikesta huolimatta kokoajan lisää sisään.

Vaikka Barren Earthillä ei ollutkaan täyttä salia edessään, niin vetivät jätkät viimeisen keikan kaikilla voimillaan läpi. Tunneskaalat tuplattiin monissa kohdissa ja aijumalauta, kun jätkät veti jälleen hyvän keikan!

Tässä kohtaa on toki pakko sanoa tai siis selvittää yksi asia. Tuntuu että olen puhunut koko kiertueen tarinan puolueellisesti ja tottahan tuo tietyllä tapaa. Ei mitään henkilökohtaista tai pahaa Turisasta kohtaan. Heidän musiikki, kun ei itseä puhuttele niin paljoa, niin on hankalahkoa pitää pitkää puhetta heidän esiintymisistä.

Mukavia kiertuekumppaneita ja mielenkiintoista seuraa. Tekisin toki toisenkin rundin heidän kanssa kaikesta huolimatta!

Tällä kiertueella, en kerennyt itse todistamaan pahemmin perinteistä kiertuehölmöilyä joten otin mukaani hevosnaamarin. Näytin maskin Jannelle ja Markolle ja yllytin heitä tekemään maskin kanssa jotain hauskaa.

Markohan sitten tempasi Turisaksen kappaleen "We Ride Together" aikana ja meni lavalle riehumaan maski päässä. Hyvin valittu kappale eikö vain? Heh.

Ilta loppuu ja asiakkaita riitää. Minun pitäisi purkaa kamat ja laskea kaikki kamat. En ollut päässyt kunnolla edes puolväliin, kun minulle ilmotetaan, että bussissa odotetaan jo merch-laatikoita. "Eissaaaatana!!" Hirvee kiire ja hirvee stressi. Blackout meinaa iskeä päälle ja mahalaukku tyhjentyä stressin takia. Janne rakas ystävä tuli sitten ja jeesasi laskemalla Barren Earthin kamat joka helpotti paljonkin asioita.

Tämä kiertue oli minulle aivan käsittämättön hieno kokemus kaikin puolin ja varsin oppimisen kannalta. Miten kiertueella käyttydytään, miten asiat hoituu, miten mikäkin toimii ja käy.

Erittäin iso kiitos Barren Earthille jonka kautta tämä tilaisuus minulle mahdollistui. Iso kiitos Turisakselle ja crewille: Anna, Tude, Mike, Jussi, Toni ja Tonia tuurannut kuski.

Sekä Kimmo joka tuurasi Samia muutamalla keikalla.

Oli aivan saatanan hauskaa!

Barren Earth & Turisas tour. Hämeenlinna, Verkatehdas 18.12.15

Nyt on erikoisviikonloppu. Kiertueen viimeiset vedot ja eka keikka on Turisaksen kotikaupungissa.

Ensimäinen kerta itselleni Verkatehtaalla ja hitto, että oli siisti keikkapaikka. Ihmetyttää, että siellä ei ole useammin mitään isompia hevikeikkoja.

Oli muuten elämäni isoin merchandisekioskitilakin haha!

Barren Earthin aloitellessa salissa alkoi olemaan jo väkeä kivasti ja valui kokoajan lisää.

Oli puhdasta iloa katsoa, kun jätkät vetää isolla lavalla, isolla meinigillä. Tätä sen pitäisi olla heille.

Olen elämässäni nähnyt bändin jos toisen, mutta Barren Earth hoitaa keikkansa aina ammattimaisesti, mutta kuitenkin puhtaalla tunteella.

He eivät vain soita musiikkiaan vaan ovat yhtä soittimiensa kanssa ja he ovat musiikkiaan.

Kaunista katsottavaa ja kaunista kuultavaa.

Turisas vetikin sitten kotikentän keikan kotoisasti ja määrätietoisesti. Ilta oli erittäin mukava kaikinpuolin.

Kamat kasaan ja baariin. Next stop Seinäjoki.

Barren Earth & Turisas Tour. Turku, Klubi 12.12.15

Nonniin. Turussa ollaan ja ilman Barren Earthia.
Aluksi saan ilo uutisia, että minun pitäisi tunkea merchandise-tiskini 2mX2m tilaan jossa ei ollut edes kunnollisia seiniä boardeille. Eivvv......
Merimaa ja pari muuta ketä siellä Klubilla olette vastuussa. Vetäkää pää sieltä pimennosta pois ja järki käteen.

Pitkällisen tuskailun jälkeen sain kuin sainkin laitta merch-tiskin sinne missä se on aina ennenkin ollut ja hyvä tuli.
Vaikka Barren Earth ei ollut mukana tänä iltana, niin pistin silti heidän kamat myyntiin. Suuresta osasta yleisöä tuo oli omituista ja hämmentävää. En ymmärrä miksi.

Harmistuin huomatessani, että Klubi täyttyi tasaista tahtia mukavasti ja kaikista illoista se oli tämä, kun Barren Earth ei ole mukana.

Katsojista moni käy paitatiskillä harmittelemassa minulle samaa ja monille tuli vasta jonossa yllätyksenä, että Barren Earth ei soitakkaan tänään. Harmillista, mutta minkäs teet.

Turisas soitti sitten erikoiskeikan joka sisästi pari ns "improttuna" vedettyä Turisas kappaletta ja muita erikoisuuksia. Yleisöä hemmoltiin kahden bändin edestä.

Keikan jälkeenhän yleisö todellakin näytti siltä, että rahoille oli saatu vastinetta.

Barren Earth & Turisas tour. Lahti, Finlandia-Klubi 11.12.15

Ah. Lahti. Kotikaupunki.

Tätä iltaa stressasin jostain syystä aivan perkeleesti. Aikataulullisesihan meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia esitellä Jónille paikkoja mikä harmitti, mutta näin se vain on.

Finlandia-Klubi kun on tutusti harvinaisen akustisesti haastava, jäykkä ja kolkko keikkapaikka, niin stressasin jotenkin kokoajan, että "mitähä nää jätkät nyt miettii tästä?".

Kaikessa kolkkoudessaan jätkät otti tilanteen vastaan ihan hyvin ja kaikki meni sitten mukavasti siinä.

Edellisviikolla sanoin Jussille, että jos hän taikoo Finkulla hyvät soundit, ni tarjoon kaljan. Noh maksuhommiin jouduin.

Harvoin Finkulla asioin syystäjatoisesta, mutta en ole ikinä kuullut siellä noin hyviä soundeja.

Sali oli harmillisen tyhjä, koska Mokoma soitti Mössöllä ja Isku-Areenalla oli Pelicansin peli.

Kummatkin huomattavasti halvempia, kuin keikka Finkulla ja molemmissa halvemmat juomatkin.

Parempi akustiikka, istumapaikkoja ja mitä vielä. Voiko syyttää jossei tullut Finkulle?

Kaikesta huolimatta Barren Earth näytti jälleen närhemunat ja sen, että mistä puhaltaa.

Helvetti. Lava otettiin jälleen haltuun kuninkaan elkein ja settilista jyrättiin läpi sydämmellä ja voimalla. On puhdasta nautintoa saada tehdä töitä heidän kanssa.

Turisas veti jälleen illan ammattimaisesti läpi ja näkihän yleisöstä sen, että olivat tulleet Turisasta katsomaan.

Ilta jatkui baariin ja siitä seuraavana päivänä Turkuun ilman Barren Earthia.

Motörhead - Hartwall-Areena, Helsinki 06.12.2015

Lähdin reissuun hieman sekalaisin tuntein. Olin suurimaksiosaksi helvetin innoissani, iloinen ja kaikkea vastaavaa. Pienesti olin kuitenkin huolestunut tai jokin muu sopiva termi.

Lemmy oli kärsiny terveysongelmia ja Philin myötä oli jouduttu pari keikkaakin siirtämään uudelle ajankohdalle.

Olin kuitenkin varma, että Lemmy on niin jääräpäinen, että kävelee lavalle ja potkii porukkaa perseelle oli tilanne mikä oli.

Mentiin Tiian kanssa pelimestoille tovi ennen ovien avaamista ja sittenhän olikin sitä perinteistä. Odottelua.

Girlschoolin aloittaessa hartwall-areena oli noin puolillaan ja täyttyi pikkuhiljaan. Olinkin tämän bändin jo missanut pariinkin kertaan ja nyt tuli sitten nähtyä ja oli muuten hyvä!

Saxon oli illan toka bändi ja tuotatuota. Pari kertaa nähty ja ei voinnut vähempää kiinnostaa. Nyt joku repii kuitenkin perseensä, mutta näin se vain on. Saxon ei nappaa. Ei tullut katsottua siis.

Otettiin paikat ja odottetiin pääbändiä. Muistan vieläkin vuodelta 2007, kun olin ensimäiselläni Motörhead-keikalla. Ai jumalauta se odotuksen tunne. Se aito innostu mihin voisi verrata "kuin lapsi karkkikaupassa"-ilmaisua.

En muista olleeni mistään niin innoissani, kuin Motörheadista ja tämä tunne oli tismalleen sama vuonna 2007 kuin 2008, 2009 ja 2015.

Takasin nykypäivään. Intro lähti soimaan ja olisin voinnut paskoa kultaharkkoja ja kusta hunajaa.

Harvalla bändillä on niin maaginen ote yleisöön, kuin Motörheadilla.

Ei ole huijausta, kun Motörheadista puhutaan maailman kovaäänisimpänä bändinä. Lavalta tulee sellanen äänivälli, että lennät perseelles ja se äänivalli potkasee naamaan vielä pari kertaa.

Bassotaajuudet hakkaa rintaan, niin perkeleesti että sydän lyö keikan jälkeen aivan uudessa rytmissä, kun keikalle mennessä.

Vaikka Lemmyn terveysongelmat näkyikin lavalla, niin eihän kukaan olisi tulevaa silti odottanut.
Settilista oli muokattu vähän rauhallisemmaksi ja hitaammaksi, mutta jumalauta mitä turpasaunaa se silti oli.

Nautin joka sekunnista mitä Motörhead tarjosi.

Bomber oli helvetin hieno lavarakennelma ja sitä oli ohjaamassa joku joka tiesi mitä teki. Valomies ja äänimies hoiti hommansa muutenkin helvetin hyvin.

Tämä on niitä hetkiä joissa olisin voinnut tyytyväisenä kuolla tai jäädä johonkin ikuiseen aikamato-kierteeseen. Ikuisuus Motörheadin keikalle. Se olisi unelma.

En olisi ikinä tuolla keikalla aavistanut saatika uskonut mitä kiertueen loputtua tulisi tapahtumaan.

En olisi ikinä uskonut todistavani Motörheadin kolmanneksi viimeistä keikkaa.