Grindibileiden jälkeen pari tuntia unta palloon ja aamulla "pirteenä" uusiin seikkailuihin.
Ei tuon seitsemän herätyksen pitäisi noin rankka kokemus olla, mutta on se silti.
Reissuhan alkoi lupaavasti jo siinä kohtaa, kun kotona tuntu kaikki tavarat olevan hukassa.
Noh ne löyty aikanaan ja lähdinpä hakemaan Visaa.
Visa hyppää kyytiin ja auto päättää tehdä tempun. Sammuu eikä meinaa lähteä käyntiin.
Tässä kohtaa kuskinpenkiltä kuuluu kova äänistä kiroilemista ja huutamista. Hermot ei paljoa ois moista nyt jaksanut tuohon.
Oman aikansa se vaati, mutta auto käynnistyi ja päästiin lähtemään.
Seuraava ongelma olikin, kun koitetaan paikallistaa pakua.
Navigaattori päätti sekoilla ja vei ihan huittinkuuseen ja sen taakse. Moro nyt nakertaa...
Tovi sekoilua ja auto löytyi.
Auto vaihdettu joten tässä kohtaa sinkoillaan hakemaan Janne kyytiin ja mennään toiselle treenikselle hakemaan Jannen kamat. Siinä kestää tunnetusti ne kolme minuuttia joten ei muuta kuin toiselle treenikselle.
Siellähän sit onkin melkein kaikki paikalla joten terveterve ja tetristä pelaamaan.
Aina yhtä jännää ruveta pakkaamaan tavaroita autoon.
Kamat on kasassa, jätkät on kyydissä joten kaupan kautta matkaan.
Takapenkiltä kuuluu tutun oloisia sihauksia sekä nenään kantautuu myös Gambinan tuoksu. Näistä merkeistä ei voi olla erehtymättä. Juhannuskeikkareissu.
Ajomatka nummeen meni vissiin 4½ tuntia about ja kolme kusibreikkiä.
Vettähän satoi melkein koko matkan aivan helvatusti joten odotukset oli korkealla tälle illalle.
Jätkät ja kamat festivaalialueelle ja leirintäalueelta hakemaan kitarateknikko Andea sekä muita oleellisia henkilöitä.
Onneksemme ja riemuksemme vesisade rupesi hellittämään kamoja kasatessa.
Joka jätkästä alkoi huokua pientä toivoa auringonpaisteelle ja hyvälle säälle.
Luppoaikaa on vielä joten syömään ja vähän festivaalia tutkimaan. Visalle tämä oli ensimäinen Nummirock reissu joten pitihän se alue esitellä ja tutkia.
Tulipa sitä ostettua itselle tuolta hieno Ukonvasara-korukin. Siitä kiitos Seppä Tervaraudalle!
Showtime.
Aurinko pilkottelee pilvien välistä ja vettä ei tule taivaalta. Porukkaa valuu lisää lavan edustalle ja nyt saa juhannusta juhlivat pakanat tuutintäydeltä pakanallista musiikkia.
Fiilikset oli bändillä kohillaan ja itselläkin oli erittäin mahtava fiilis lavan sivustalla seisoskellessa.
Jälleen kerran oli todettava itsekseen: "Tämä on juuri sitä mitä elämässäni haluan tehdä" ja pakkohan se oli tyhmä virne naamalla siinä olla onnellisena.
Keikka sujuu alusta loppuun hyvin ja suurin ongelma showssa oli, kun Markolla petti pellin kiinnitys. Haukkana paikalle laittamaan se paikalleen ja show jatkuu.
Ennen vikaa biisiä oli hienoa katsella, kun Ville kuvailee seuraavaa kappaletta ja eturivistä eräs tyttö huutelee: "KUOLLEIDEN MAA!!" ja kun Ville sitten totesi, että seuraava kappale on "kuolleiden maa" liikuttui tämä eturivin neiti kyyneliin. Musiikilla on maagisia voimia.
Koko perjantaina oli satanut tähän mennessä ennen keikkaa ja viimeisen kappaleen sitten kruunasi se, kun noin puolessa välissä biisiä rupesi jälleen satamaan. Se sopi täydellisesti tämän biisin lopetukseen.
Bändi viimeistelee pitkän kaavan kautta biisiä ja Janne kävelee luokseni mielessään tähän asti erikoisin työtehtäväni: "osaatko heittää plektroja?", "käy heittää nää yleisöön jossainvälissä" ja jatkoi matkaansa. Minähän tein työtä käskettyä.
Keikan jälkeen ei siinä sitten Visan ja Anden kanssa paljoa aikailtu vaan ruvettiin samantien purkamaan ja kasaamaan tavaroita.
Eipä siinä kauaa kestänyt ja sitten ne pakattiinkin suoraan autoon.
Tästä alkoi pitkän kaavan prosessi.
Alkuperäinen suunnitelma oli olla alueella viimeiseen eli kahten asti ja lähteä kohti lentokenttää jossa herrojen piti olla kuudelta aamulla. Suunnitelmahan muuttui illan aikana miljoona kertaa. Itseasiassa se muuttui jo menomatkallakin. "ei olla keikan jälkee kauaa. lähetää pois ja mennää jollekkin hesas viettää aikaa" yms.
Sitten se taas muuttui: "sä oot kuski. päätä sä" ja niin edelleen.
Itselläni ei ollut mikään kiire mihinkään joten siinä katseltiin Korpiklaanin keikka ja Arch Enemyn keikka ja Dark Funeraliakin.
Tässä kohtaa kello alkoi olla puoliyö joten aloin kyselemään joko lähdettettäisiin pikkuhiljaa?
Yks jos toinen häviää vuorollaan tai keksii muuta tekemistä, kun omien kamojen pakkaamisen ja autoutumisen joten leikitään sitten piilosta, hippaa ja muuta.
Yks jos toinen häviää vuorollaan tai keksii muuta tekemistä, kun omien kamojen pakkaamisen ja autoutumisen joten leikitään sitten piilosta, hippaa ja muuta.
Oman aikansahan se vei toki, mutta herrat saatiin kyytiin ja lähdettiinpä kohti lentokenttää.
Vaikka lähdettiin alkuperäistä aikataulua aikasemmin Nummirockista, niin silti oltiin lentokentällä sovittuun aikaan. Tiedä sitten miten se tapahtui.
Ajomatkanhan oli railakkaan vaihteleva tiettyyn pisteeseen asti jonka jälkeen olin ainut hereillä oleva autossa.
Lentokentälle päästyämme auto purettiin jälleen jotta sieltä saatiin tarvittavat kamat mukaan, kun herrat lähti Hollantiin. Hyvää matkaa heille ja siitä lähdettiin Visan kanssa viemään tavaroita treenikämpälle ja toiselle.
Nyt sitten lähdetään etsimään itseämme takaisin auton noutopisteeseen.
Navigaattori tueksi, kun alkoi olla ajatukset jo vähän solmussa, mutta tuo teknologian perkelehän päätti ruveta kiusaamaan. Väsymyksestä ja navigaattorin sekavuudesta johtuen ajeltiin siinä sitten rampista jos toisestakin kerran jos toisenkin ohi, mutta oman aikansa jälkeen löydettiin paikka.
Paku pihaan. Avaimet sovittuun paikkaan ja kotia kohti.
Omassa autossahan oli sitten pirullista, kun on tutut ja mukavat penkit niin rupeshan siinä 25 tuntia hereillä olleena vähän ramasemaan.
Musat täysille ja ilmastointi huutaa pakkasta sisään. Kyllä tässä kotiin päästään.
Abc:ltä pakastepizza aamuiltayöpalaksi ja nukkumaan. 27 Tuntia ja noin 1000 kilometriähän siihen reissuun meni, mutta jumankauta yks parhaimpia reissuja ikinä!
Nyt sitten ootellaan, että jätkät saa sen levyn josku pihalle ja pääsee taas touhuamaan näiden jätkien kanssa.
Kiitos Moonsorrow, Ande ja Visa tästä reissusta!
